Katoavainen kuulo

Kuulon apuvälineitä: täristinkello,
ovikellon valohälytin, FM-laite.

Suomessa on Kuuloliiton mukaan 800 000 huonokuuloista ihmistä. Huonokuuloisten määrä lisääntynee ikähaitarin molemmissa päissä. Ikääntyessä kuulo huononee normaalistikin, mutta nuorempien kuuloa uhkaa yleistynyt kuulokekuuntelu ja muu vapaa-ajan melu. Kuuloa käytetään nykyisin ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, kun ihmiset kuuntelevat musiikkia, äänikirjoja ja podcasteja. Erityisesti musiikkia kuunnellaan niin kovalla, että se voi vaurioittaa kuuloa. Myös työperäiset kuulovauriot ovat tavallisia. Kuka tahansa voi menettää kuulonsa eikä menetettyä kuuloa saa takaisin. Kaikki on katoavaista, mutta kuinka usein muistamme arvostaa asioita, ennen kuin ne ovat poissa?

Pysymättömyys (anicca) on buddhalaisen ajattelun ytimessä ja tärkein kolmesta olemassaolon tuntomerkistä. Pysymättömyyden pohdinnan luulisi saavan ihmiset kiinnostumaan kuulostaan ja kuuloesteettömyydestä enemmän. Onko julkisissa tiloissa toimivat induktiosilmukat? Millainen on akustiikka? Ovatko televisio-ohjelmat ja nettivideot tekstitetty?

Kuulon huonontuminen voi olla iso elämänmuutos, joka vaatii sopeutumista. Monet saattavat vältellä elämää helpottavien apuvälineiden, kuten kuulolaitteiden käyttöä, koska niitä on vaikea oppia käyttämään, tai niiden mahdollisesti saama huomio nolottaa. Laitteisiin tottuminen vie aikaa, joten siihen tarvitaan kärsivällisyyttä. Minulla on ollut kuulolaitteet lapsesta asti, mutta tottumisesta voin kertoa käänteisen tarinan: Päätin joku aika sitten säästää kuulolaitteen pattereita jättämällä laitteet pois käytöstä, kun olen yksin kotona. Aluksi oli vaikea olla ilman laitteita kovin pitkään kerralla. Alkoi tuntua oudolta, kun korvissa ei ollut mitään. Tyhjiin korviin kuitenkin tottui, kun olin pikkuhiljaa pidempiä jaksoja ilman laitteita.

Jos laitteiden käyttö nolottaa, kannattaa muistaa, että häpeä on vain tunne. Se ei kerro mitään siitä, mitä muut oikeasti ajattelevat. Mindfulnessin hengessä tunne menee aikanaan ohi, kun toimii sitä vastaan. Sitä paitsi laitteiden käyttämättä jättäminen voi johtaa vielä nolompiin tilanteisiin. Olen viime aikoina usein nähnyt nettimeemin, jossa todetaan, että kun ei kuule mitä joku sanoo, voi vain nauraa ja toivoa, että se ei ollut kysymys. Tätä periaatetta taisi noudattaa eräs huonokuuloinen kaverini, jonka olisi pitänyt korvata kuulolaitteet sisäkorvaistutteella etenevän kuulovamman takia. Kerroin hänelle kerran, että minulla oli unettomuutta. Hän ei kuullut, mitä sanoin, ja päätti nauraa makeasti. En kysynyt mitään, mutta ei nauru silti tainnut olla aivan korrekti reaktio. Tiedän kyllä, miten vaikea apuvälineitä on joskus käyttää. FM-laitteen käyttö koulussa nuorempana oli minulle ongelma. Laite on mikrofoni, joka tulee opettajalle tai opettajan pöydälle ja lähettää äänen suoraan kuulolaitteeseen. Kun en aina laitetta käyttänyt, en välttämättä kuullut opettajaa ja taisin tehdä itseni välillä idiootiksi. Apuvälineitä kuitenkin kannattaa käyttää, sillä niillä on yleensä myönteinen vaikutus elämänlaatuun. Muutokset voivat olla yllättäviäkin. Minun kuulolaitteet vaihtuivat yläasteella parempiin, ja tämä muutos oli varmaan yksi syy sille, että kiinnostuin musiikista vasta yläasteella ja lukiossa.

Kuulovamman ja elämäntilanteen muuttuessa muuttuu identiteettikin. Toinen olemassaolon tuntomerkki on anatta. Se tarkoittaa sitä, että meillä ei ole pysyvää identiteettiä. Aiemmin ajattelin ensi sijassa olevani kuulonäkövammainen ja olin mukana Suomen Kuurosokeat ry:n toiminnassa. Sitten minun kuulovamma vaikeutui onnettomuuden seurauksena, jolloin siitä tuli minulle näkövammaa merkittävämpi tekijä elämässä. Sitten kiinnitinkin huomiota siihen, mitä vähän näkövammalla oli merkitystä minun elämässä. Siirryin Kuuloliiton toimintaan, ja huonokuuloisen identiteetti vahvistui.

Kun kuulo huonontui, lisääntyivät kuulovamman hyvät puolet. Ilman laitteita voi entistäkin paremmin keskittyä ajatustyöhön, kuten blogin kirjoittamiseen. Meditointi tai rentoutuminen ennen nukkumaanmenoa onnistuvat myös aiempaa paremmin ”hiljaisuudessa”. Sain onnettomuuden jälkeen myös täristinkellon, joten en enää käytä kännykkää herätyskellona. Kun kännykkä on kaukana sängystä, ei ole kiusausta selata sitä sängyssä. Tämä kaikki muistuttaa kolmannesta olemassaolon tuntomerkistä. Muutos on väistämätöntä, mutta siitä tulee epätyydyttävää (dukkha) vain, jos sitä ei pysty hyväksymään. Kuulovamma on myös tuonut uusia näkökulmia asioihin. Kovin montaa buddhalaisuutta ja vammaisuutta yhdistävää blogia en ole löytänyt.