Tukdam: tieteen ja uskonnon rajankäyntiä

Meditointi on tärkeä osa buddhalaisuuden harjoittamista. Monet munkit meditoivat elämässään tuhansia tunteja, eikä osa näytä lopettavan edes kuoltuaan. Jotkut tiibetinbuddhalaiset munkit ovat kuolleet kesken meditoinnin, mutta heidän ruumiit ei ala hajota. Tähän tilaan päätynyt munkki ei hengitä, hänen sydän ei lyö, eikä aivoissa ole toimintaa. Hän on siis lääketieteen näkökulmasta kuollut. Silti hän jää istuvaan asentoon ja näyttääkin elävältä. Munkki voi pysyä tilassa päiväkausia, ennen kuin hajoaminen alkaa. Yle Areenalla on ollut katsottavissa tästä ilmiöstä kertova dokumentti Tukdam - elämän ja kuoleman rajalla.

Kuvituskuva (kuvan lähde: Pixabay)

Tiibetinbuddhalaisen käsityksen mukaan tähän tilaan päätynyt munkki ei kuollutkaan, vaan hänen aivoihin jäi heikko tietoisuus. Tätä tilaa tiibetiläiset kutsuvat tukdamiksi. Ilmiö kyseenalaistaa länsimaisen käsityksen kuolemasta, jonka mukaan ihmisen pitäisi olla kuollut, kun elintoiminnot ovat sammuneet. Ruumiin säilymisen voi selittää moni muukin asia, kuin tietoisuuden säilyminen, mutta ilmiö vie isojen kysymysten äärelle. Mistä tietoisuus johtuu? Onko se täysin kiinni aivotoiminnasta? Jos se on jopa täysin irrallinen, mitä sille tapahtuu kuoleman jälkeen? Voisiko tietoisuuden siirtää vaikka tietokoneelle? Milloin ihminen on oikeasti kuollut? Jos tukdamissa on tietoisuutta, millaista siinä on olla - muuttuuko ajantaju? Tämä tuo hurjan ajatuksen kuolemanjälkeisestä elämästä - jospa nuo päivät tukdamissa tuntuvatkin miljoonilta vuosilta...

Buddhalaisen käsityksen mukaan ihminen saavuttaa nirvanan valaistuessaan. Kun valaistunut kuolee, hän astuu parinirvanaan. Nirvana ei ole fyysinen paikka, vaan mielentila. Parinirvanassa jälleensyntyminen lakkaa. Tukdam on mielenkiintoinen myös buddhalaisen psykologian kannalta. Buddhalaisen käsityksen mukaan ei ole sielua, vaan minuus koostuu skandhoista, joista yksi on tietoisuus. Tietoisuuden energia kulkee samsaran (jälleensyntymän) kierrossa nirvanaan asti. Minun aiempi teksti anattasta sukeltaa buddhalaiseen näkemykseen minuudesta.

Dokumentissa neurotieteilijät tutkivat tukdamia, mutta nettihakujen perusteella näyttäisi, että sitä on tutkittu aika vähän. Uutisia ilmiöstä löytyi muutamia. Helsingin sanomissa kerrottiin vuonna 2015 kiinalaisesta patsaasta löydetystä munkista ja BBC:llä samana vuonna Mongoliassa löydetystä munkista. En ihmettelisi, jos tutkimuksen välttämisen syynä on se, että ilmiö on haluttu leimata “uskonnolliseksi myytiksi”. Toisinaan kun on tapana nähdä kaikki, mikä liittyy uskontoihin, automaattisesti myytteinä ja virheellisenä. Ihmiset ovat miettineet asioita tuhansia vuosia myös uskontojen kautta, joten jotkut asiat ovat voinut osua kohdalleenkin. Meditoinnista on hyötyä, vaikka valaistuminen ei olisikaan mahdollista. Tukdamin takana voi olla jotakin, vaikka kuolemanjälkeistä elämää ei olisikaan. Tietoisuushan voi vain sammua, eikä edellä mainittu teoriani ole totta. Dokumentti saa miettimään sitä, miten paljon maailmassa voikaan olla asioita, joista me ei tiedetä vielä mitään. Jospa uskontojen takana onkin ilmiöitä ja voimia, jotka ovat tuntemattomia tieteelle... Tieteellinen tutkimus on tietysti uskonnollista ajattelua luotettavampaa, joten siihen nyt kuitenkin kannattaa luottaa. Saa kuitenkin nähdä, mitä uutta tietoa maailmasta meille voikaan vielä aueta, kun outoihinkin ilmiöihin suhtaudutaan avoimesti. Isaac Asimovin nimiin laitetuin sanoin: "Tieteen jännittävin lause ei ole 'Heureka!', vaan 'tämäpä hassua..."

Tämä teksti on julkaistu uudelleen muokattuna vanhemmasta blogistani.